Uncategorized

Miksi kannattaa sijoittaa osakkeisiin? 7 tärkeintä syytä

Miksi kannattaa sijoittaa osakkeisiin? 7 tärkeintä syytä Osakemarkkinat ovat luoneet valtavasti vaurautta vuosien varrella. Osakkeisiin sijoittaminen Keskimäärin S&P 500, johon kuuluu 500 suurinta Yhdysvaltain julkisesti noteerattua yhtiötä, on tuottanut 8–12 % vuosittain. Vain 10 000 euroa, joka sijoitettiin osakemarkkinoille 50 vuotta sitten, olisi kasvanut yli 380 000 euroon tänään. Muista kuitenkin, että osakemarkkinat eivät nouse […]

Miksi kannattaa sijoittaa osakkeisiin? 7 tärkeintä syytä Lue lisää

Sivutienisteillä ja säästövinkeillä lisävauhtia sijoittamiseen

Sivutienisteillä ja säästövinkeillä lisävauhtia sijoittamiseen Sijoittaminen on nykypäivänä monelle mieluista puuhaa oman omaisuuden kasvattamiseksi ja taloudellisen vakauden parantamiseksi. Kuitenkaan välttämättä aina eivät rahat riitä siihen kaikkeen sijoittamiseen, jota oma sijoitusstrategia vaatisi. Monet hankkivatkin erilaisilla tavoilla lisätuloja, joita sitten käyttävät sijoittamiseen. Lisätulojen hankkiminen ei välttämättä ole kaikista helpoin homma, mutta onneksi ei ole olemassa vain yhdenlaista

Sivutienisteillä ja säästövinkeillä lisävauhtia sijoittamiseen Lue lisää

Lainasta apua sijoittamiseen

Lainasta apua sijoittamiseen Kuten loogisesti voi päätellä, ottavat monet lainaa, jotta voivat sijoittaa sen ja saada rahalleen tuottoa. Eikö kuulostakin hurjalta? Vaikka moni ei tule ajatelleeksi, tekee suurin osa suomalaisista jo näin. Vuonna 2021 vähän yli 30 prosentilla suomalaisista oli asuntolainaa. Asuntolainassa on sama efekti; otetaan laina, joka sijoitetaan omaan asuntoon. Varsinkin jos asunnon arvo

Lainasta apua sijoittamiseen Lue lisää

Kuvituskuva - sijoituslaina

Nettikasinoiden rahansiirrot: Mikä on turvallisin ja kätevin tapa tallettaa ja kotiuttaa?

Verkossa tapahtuvia rahansiirtoja varten on kehitetty perinteisten tilisiirtojen rinnalle lukuisia erilaisia digitaalisia rahansiirtotapoja. Kätevin tapa siirtää rahaa on melko subjektiivinen asia eli kullakin pelaajalla on oma käsityksensä ja kokemuksensa siitä, miten tehdä rahansiirtoja kätevimmin. Turvallisuuden kannalta jokaisella erilaisella rahansiirtotavalla on omat vahvuutensa. Lisensoitujen nettikasinoiden käyttämät rahansiirtotavat ovat teknisesti turvallisia, mutta turvallisuus koostuu muistakin asioista, kuin

Nettikasinoiden rahansiirrot: Mikä on turvallisin ja kätevin tapa tallettaa ja kotiuttaa? Lue lisää

Onko kasinopelaamisella ja osakesijoittamisella yhteistä?

Onko kasinopelaamisella ja osakesijoittamisella yhteistä? Kasinopelaamisella ja osakesijoittamisella on muutamia yhteisiä piirteitä. Molemmissa on kyse riskinottohalukkuudesta, odotusarvoista ja osaamisesta. Kasinopelaaminen on kuitenkin lyhyen aikavälin peli, joka perustuu sattumaan. Kasinolla voittoon vaikuttaa lähinnä onni, eikä siinä ole mahdollisuutta pitkäjänteiseen voittoon. Osakesijoittaminen sen sijaan on pitkäjänteistä, ja siinä menestyminen vaatii sekä tietoa että taitoa – sekä toisinaan

Onko kasinopelaamisella ja osakesijoittamisella yhteistä? Lue lisää

Rekisteröintivapaat kasinot – miksi peliyhtiöt perustavat yhä enemmän pikakasinoita?

Rekisteröintivapaat kasinot – miksi peliyhtiöt perustavat yhä enemmän pikakasinoita? Kuva: Pexels.com Pikakasinot ovat kasvattaneet suosiotaan kasinomarkkinoilla, kuin tatit syksyn sienimetsässä. Peliyhtiöt pohtivat aina uuden kasinon perustamisvaiheessa tarkkaan, minkä tyyppisen tunnistautumistavan he kasinolleen valitsevat. Varsinkin nuoremman sukupolven pelaajat ovat olleet tästä kehitysaskeleesta innoissaan, sillä nopea rekisteröityminen tai rekisteröitymättömyys ovat houkuttelevia nopeuteen tottuneille milleniaaleille. Rekisteröintivapaat kasinot on

Rekisteröintivapaat kasinot – miksi peliyhtiöt perustavat yhä enemmän pikakasinoita? Lue lisää

Scroll to Top