Kuvituskuva - sijoituslaina

Lainasta apua sijoittamiseen

Kuten loogisesti voi päätellä, ottavat monet lainaa, jotta voivat sijoittaa sen ja saada rahalleen tuottoa. Eikö kuulostakin hurjalta?

Vaikka moni ei tule ajatelleeksi, tekee suurin osa suomalaisista jo näin. Vuonna 2021 vähän yli 30 prosentilla suomalaisista oli asuntolainaa. Asuntolainassa on sama efekti; otetaan laina, joka sijoitetaan omaan asuntoon. Varsinkin jos asunnon arvo nousee, saa lainasummalla myöhemmin rahoilleen vastinetta. On siis otettu lainavelkaa, jonka tarkoitus on kerryttää omaa pääomaa paremmaksi.

Tämän lisäksi monella opiskelijalla on opintolainaa ja jotkut pystyvät käyttämään sen sijoittamiseen, jolloin lainasta saa tuottoa takaisin. Kyseessä ei ole siis niin harvinainen ilmiö, mitä aluksi ehkä voisi luulla. Se on vanha tapa, jonka avulla moni on saanut sijoitettua rahaansa järkevästi.

Taitolaji vaiko tuuripeli

Mitä kauemmin harrastaa tai tekee työkseen sijoittamista, myös osaaminen siinä kehittyy. Jos liittyy esimerkiksi erilaisiin sijoittamisaiheisiin Facebook-ryhmiin tai seuraa uutisia sekä erilaisia Instagram-tilejä aiheesta, voi tieto lisääntyä nopeastikin. Kannattaa kuitenkin olla varovainen, voit jäädä koukkuun!

Kuitenkin sijoitusmaailmassa aina mukana täytyy olla myös tuuria ja sitä se myös onkin. Jos olet kuunnellut esimerkiksi podcasteja menestyneistä ihmisistä tai lukenut heistä kirjoja, on moni ottanut todella suuria riskejä elämässään. Jotkut ovat ottaneet niitä useammankin kerran. Silloin moni tulee miettineeksi, ettei itse olisi varmastikaan uskaltanut ottaa niin suurta riskiä. Menestyjät eivät kuitenkaan ole menestyjiä pelkästään tuurilla. Mukana on myös intohimoa ja kovaa työtä sekä tietenkin riskien ottoa.

Sijoittaminen voi aika ajoin olla siis myös intuitiota ja jopa rohkeaa hulluutta. Kukaan ei voi sanoa varmaksi, mitä tapahtuu. Täytyy siis oppia sen mitä pystyy ja sen lisäksi luottaa itseensä.

Lainaa ei välttämättä tarvitse suuria summia

Jos sinulla on halu kokeilla sijoittamista lainalla, ei lainaa tosiaankaan tarvitse lähteä hakemaan suurilla summilla. Myös pienemmät summat pienillä luotoilla voivat olla oiva ratkaisu. Näin voit kokeilla siipiäsi luoton sijoittamisen ihmeellisessä maailmassa.

Kun olet selvillä siitä, mihin haluat sijoittaa, ei asia ole enää kuin lainan hakemisen varassa muutaman klikkauksen päässä. Tähän on olemassa erilaisia lainapalveluja. Yleensä turvallisin ja paras vaihtoehto on käyttää suomalaista rahoitusalan yritystä, joka antaa hyvän lainatarjouksen. Esimerkiksi Saldo on joustavan luoton luotettava ja suomalainen rahoituspalvelu, joka arvioi lainan puolestasi ja muutamalla napautuksella. Syötät vain haluamasi lainatuotteen, täytät hakemuksen ja saat rahat tilille jopa viidessä minuutissa.

Milloin ei kannata sijoittaa?

Kuten jo aiemmin mainittiin, kannattaa sijoituskohde miettiä tarkoin. Yleensä rahagurut eivät halua antaa suoranaisia sijoitusneuvoja, mutta on muutamia sudenkuoppia, joihin ei kannata kompastua.

Jos kyseessä on tunnetustikin riskialtis sijoittamisen kohde, ei lainan avulla sijoittaminen ole kovin suositeltavaa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tietyt osakemarkkinat tai johdannaiset. On tärkeää, että saat hyvän lainan mahdollisimman pienillä kuluilla ja sen lisäksi mahdollisimman varman sijoituskohteen lainan takaisinmaksueriä suuremmilla tuotoilla.

Sen lisäksi on hyvä ottaa huomioon se, kuinka nopeasti mahdollista tuottoa sijoituksesta alkaa palautumaan. Riskinä on, että lainan korot alkavat koputella ovellesi, ennen kuin alat saamaan sijoituksesta rahaa takaisin. Hyvistä sijoituskohteista kannattaakin ottaa selvää eri sijoittamisharrastajien keskustelupalstoilta, liittymällä sijoitusryhmiin, lukemalla muiden kokemuksia ja yksinkertaisesti opiskelemalla mahdollisimman paljon aiheesta.

Lainan avulla sijoittamiseen ei kannata lähteä side silmillä, vaan perehtymällä aiheeseen tarpeeksi. Tällöin sijoittamisesta voi jäädä huokealle mielelle tiedostaen, että rahaa on tulossa omalle pankkitilille takaisin enemmän kuin aikaisemmin.

Vieritä ylös